torstai 23. marraskuuta 2017
lauantai 11. marraskuuta 2017
Olemme mukana Vapaaehtoisten päivässä!
Tarvitsemme mukaan vielä muutaman talkoolaisen, ota yhteyttä Minnaan p. 050 404 3101 (iltaisin).
MM-Martat mukana Moppiradalla ja Nenäpäivässä!
Olemme osallistuneet tänä syksynä sekä Moppirataan että Nenäpäivään.
Moppiradan merkeissä marttamme olivat mukana Nepenmäenkoululla opastamassa 4-luokkalaisia siivouksen saloihin.
Nenäpäivänä leivoimme 399 piirakkaa, jotka myytiin maailman lasten hyväksi.
Moppiradan merkeissä marttamme olivat mukana Nepenmäenkoululla opastamassa 4-luokkalaisia siivouksen saloihin.
Nenäpäivänä leivoimme 399 piirakkaa, jotka myytiin maailman lasten hyväksi.
torstai 26. lokakuuta 2017
maanantai 23. lokakuuta 2017
Pullantuoksuinen leivontailtamme!
Leivontaillassamme 10.10. oli kerrassaan lämmin tunnelma ja ihana pullan tuoksu! Mukana oli uusiakin jäseniä, ja Aino pääsikin heti leivontamestarien oppeihin!
maanantai 11. syyskuuta 2017
Sepänsalilla tanssittiin 10.9.2017
Kiitos kaikille tanssijoille, talkoolaisille, leipojille, järjestysmiehille, arpajaispalkintoja tuoneille -- taas yhdet Sepänsalin tanssit takana onnistuneesti! Kiitos myös Marko Jolkkoselle tanssien tahdittamisesta!
Metsäretkemme Kuikkalammella 29.8.2017 kuvina
Kiitos kaikille reippaille metsäretkeilijöille ja erityisesti Leenalle, jonka luona saimme viettää mukavan kahvihetken retken päätteeksi!
tiistai 8. elokuuta 2017
Viulunsoittaja katolla -- teatteriretki Kuopioon 30.9.2017
Yhdistyksemme tekee teatteriretken Kuopioon 30.9., jossa meille on varattu 40 paikkaa klo 13.00 alkavaan näytökseen Viulunsoittaja katolla. Hinta/lippu 40,00€
Lisätietoja lähtöajasta ja maksamisesta tulee lähempänä retkipäivää!
Yhdistys maksaa linja-auton ja väliajalla kahvin.
Tarkoitus olisi teatterin jälkeen mennä syömään jonnekin, esim Isä Camilloon. Jokainen maksaisi itse syömisensä.
Sitovat varaukset 25.8.2017 mennessä Helena Mäkelä 045 6511593, hele.makela@gmail.com tai
Minna Korhonen 050 4043101, minnakorhonen67@gmail.com
Avekit maksavat lipun, matkan ja väliaikakahvin.Minna Korhonen 050 4043101, minnakorhonen67@gmail.com
Lisätietoja lähtöajasta ja maksamisesta tulee lähempänä retkipäivää!
Sepänsalin tanssit 10.9.2017 klo17-21
Järjestämme perinteiset Sepänsalin tanssit sunnuntaina 10.9.2017 klo 17-21. Tanssit tahdittaa tänä vuonna Marko Jolkkonen.
Kaipaamme vielä arpajaispalkintoja, joiden tulee olla uusia, siistejä ja sellaisia, joista itsekin ilahtuisit. Palkinnot toimitetaan Minnalle, voit sopia sinulle sopivan ajan ottamalla yhteyttä tekstiviestillä p. 050 404 3101.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Kalankäsittelyä oppimassa
Kesäkuun marttailtamme keskittyi kotimaiseen kalaan, jonka käsittelyyn saimme oppia kalastaja Kaija Höökiltä.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Villiyrttikurssilla nokkosnäkkäriä ja muita herkkuja
Marttamme Leena kävi piirin järjestämän villiyrttikurssin ja oppi mm. maistuvan ohjeen nokkosnäkkäriin.
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
Tervetuloa kala-iltaamme 14.6.2017 klo 17:30 alkaen
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Kässäkerho jää kesätauolle!
Tervetuloa mukaan taas 30.8.
Marttakeskuksen alakertaan Koskikatu 5-, aloitamme klo 18!
Huomaathan, että kaipaamme mukaan lisää innokkaita käsityöihmisiä, jotta kerhon toimintaa on mielekästä jatkaa!
Huomaathan, että kaipaamme mukaan lisää innokkaita käsityöihmisiä, jotta kerhon toimintaa on mielekästä jatkaa!
maanantai 22. toukokuuta 2017
Kaikkien perheiden päivä 21.5.2017
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Ihanan aurinkoinen puutarhailtamme Kulhossa
Kiitos Leenalle, että saimme tulla luoksesi nauttimaan auringosta, yhdessäolosta, yhdessä tekemisestä ja oppia uusia asioita toisiltamme!
(Klikkaamalla kuvat näkyvät suurempina)
(Klikkaamalla kuvat näkyvät suurempina)
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
PUUTARHAILTA tiistaina 16.5. 2017 klo 17.30 alkaen
Kokoonnumme Kulhoon Leenan luokse.
Vanhassa hirsiaitassa kuulemme aluksi Arjan ja Sirkka-Liisan ohjeita tomaatin kasvatuksesta. Voimme myös keskustella muistakin puutarhan hoitoon liittyvistä aiheista = saamme hyviä vinkkejä toisiltamme.
Tarkoitus on jakaa paitsi tietoutta, myös taimia. Jos sinulla on ylimääräisiä kesäkukkien taimia tai perennoja, ota mukaan vaihtamista varten. Yhdistyksemme viherpeukalot ovat kasvattaneet meitä varten monenlaisia taimia, joskin tässä vaiheessa niiden onnistuminen ei ole vielä varmaa.
Kasvihuoneen pitkän pöydän ääressä on mahdollista koulia ja istuttaa jo koulittuja taimia, jos haluatte viedä niitä omaan puutarhaanne tai parvekkeelle kasvamaan. Multaa on varattuna ja sanomalehdestä voi tehdä pusseja, joissa kukat voi istuttaa suoraan penkkiin, mutta voit ottaa mukaan omiakin istutusastioita. Ota myös kori tai tasapohjainen kassi, missä voit kuljettaa taimet mukanasi.
Ahertamisen päätteeksi nautitaan pullakahvit saunamökissä takkatulen loisteessa.
Lisätiedot on lähetetty s-postilla, jossa myös ilmoittautumisohjeet. Jos et ole huomannut postia, ota yhteys mmmartat.joensuu(at)gmail.com
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Marttamme Marjalan koululla!
MM-Martat olivat mukana Marjalan koululla ohjaamassa nappien ompelua 3-4-luokkalaisille. Tuloksena syntyi upea Suomi 100-v puu! Tapahtuma tuki Marttojen "Hetki on käsillä"-teemaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)